4. On kiinnostavaa tarkkailla motivaatioteorioita suhteessa omiin kokemuksiini erilaisissa opetustilanteissa. Tynjälän (Oppiminen tiedon rakentamisena, 1999) perusteella vaikuttaa siltä, että behavioristisesta näkökulmasta oma motivaationi on yleensä kytkeytynyt sosiaalisen palautteen saamiseen, joten minulla on voimakas ulkoinen motivaatio. Jos on mahdollista saada sosiaalista palautetta, motivaationi on parempi. Sisäinen motivaationi on toisinaan vaihtelevaa ja impulssiivista, mikä tekeekin elämästä usein no - vaihtelevaa ja impulssiivista.
Sosiokognitiivisesta näkökulmasta minulla on voimakas uskomus siitä, etten useinkaan pysty suoriutumaan tehtävistä kovin hyvin tai vaikuttamaan toiminnan lopputulokseen. Yleensä kuitenkin tavoitteet ovat korkealla ja olen kiinnostunut monenlaisista asioista. Ristiriita näyttää ilmeiseltä.
Suoritusmotivaatioteorian viitekehykseen peilaten omassa elämässäni usein pienemmissä tehtävissä onnistumisen toive on korkeammalla kuin epäonnistumisen pelko. Mutta erityisesti itsenäisissä, laajoissa tehtävissä epäonnistumisen pelko on suuri, jolloin alan toimia välttämismotivaation ohjaamana, juuri kuten Tynjälä kirjoittaa. Olen jopa jättänyt lukion kesken aikoinaan toisen vuoden keväällä, koska epäonnistumisen pelko ylioppilaskirjoituksissa oli niin suuri (eikä se perustunut edes faktoihin, koska pärjäsin lukiossa kuitenkin ihan hyvin).
Attribuutioteorian mukaan ihminen antaa selityksiä toisten ihmisten motiiveista ja omien onnistumisten tai epäonnistumisten syistä. Minä selitän usein omaa epäonnistumistani kielten oppimisessa "huonolla kielipäällä", jolloin pidän oman kyvykkyyden puutetta keskeisenä ongelmana. Kun taas esimerkiksi minua kiinnostavien aineiden: biologian, psykologian tai uskonnon kokeessa epäonnistuminen johtuu mielestäni harjoittelun puutteesta. Huonoa tuuria harvemmin syytän, vaan yleensä näen vian lähinnä perusominaisuuksissani tai harjoittelun määrässä. On mielenkiintoista ajatella, että kokemukseni huonosta kielipäästä on ehkä aiheuttanut sen, että alistun tilanteeseen ja lakkaan herkästi yrittämästä, jolloin huonon kielipään idea edelleen vahvistuu. Tynjälän mainitsema ns. opittu avuttomuus (learned helplessness) sosiokognitiivisessa teoriassa resonoi valitettavasti myös omaan elämääni. Esimerkiksi sointudiktaatin edessä musiikin teorian tunnilla vajoan välittömästi tuohon tilaan enkä kykene edes yrittämään, koska koen yrittämisen turhaksi.
Tavoiteorientaatioteorioiden mukaan henkilö tulkitsee tilanteita ja toimii niissä henkilökohtaisten tavoitteiden mukaan. Tehtäväsuuntautunut henkilö kiinnittää huomiota ensisijaisesti tehtävään ja sen sisältöön. Tunnistan tämän tilan lukion biologian tunneilta, joilla esimerkiksi perinnöllisyysbiologia kiinnosti minua valtavasti. Toisaalta niillä tunneilla oli vahvasti läsnä mm. oppilaiden koemenestyksen sijoittaminen Gaussin käyrälle ja oli tosi motivoivaa päästä huippujen joukkoon. Niillä tunneilla olin sekä tehtävä- että suoritusorientoitunut.
Välttämisorientaatio: oman minän suojelu ja epäonnistumisen pelko, on tuttua vieraan kielen esitelmän lähestyessä. Välttelen viimeiseen asti tehtävään ryhtymistä, toivon tulevani kipeäksi ja jopa harkitsen kurssin jättämistä kesken. Käännyn pahimmillani minäsuuntautuneeksi, kuten ylioppilaskirjoitusten lähestyessä tapahtui. Jätin lukion kesken, koska tärkeää oli suojella omaa minää kirjoituksiin liittyvältä paineelta ja mahdolliselta epäonnistumiselta.
Sosiaalinen riippuvuussuuntautuneisuus on ollut ehkä yksi näkyvimmistä piirteistäni kuitenkin opiskeluissani. Erityisesti koen, että oppisisältöjen hallinta on ollut minulle ensisijaisesti väline sosiaalisen hyväksynnän (erityisesti opettajan hyväksynnän) saavuttamiseen. Välillä olen jopa haitallisuuteen asti riippuvainen toisilta saatuun palautteeseen, pyydän ystäviltäni mielipiteitä enkä kykene itsenäisyyteen. Tämä on melkoisen kuormittava ominaisuus, mutta on kyllä mahtavaa saada ilmiölle nimi ja toivottavasti myös välineitä päästä eteenpäin asiasta. Onneksi sosiaalinen riippuvuussuuntautuneisuus ei määrittele minua pelkästään, vaan myös terveempiä tapoja suhtautua tehtäviin on olemassa. On myös jännittävää, että opettajat ovat positiivisella palautteellaan selvästi tosiaan lisänneet esimerkiksi peruskoulussa sosiaalista riippuvuussuuntautuneisuuttani.
Flow motivaation lähteenä syntyy yleensä silloin, kun tehtävät ovat riittävän vaikeita, mutta eivät liian vaikeita. Flow syntyy silloin, kun henkilö uppoutuu tehtäväänsä niin, että aika ja paikka katoavat. Voin sanoa, että olen flow'takin kokenut usein, mutta sen ylläpitäminen tai synnyttäminen omasta toiveesta on hyvin vaikeaa. Siihen ei voi oikein perustaa oppimistaan, koska usein on tehtävä asioita, vaikka flow-tilaa ei syntyisikään.
Virtauskokemukselle otollista Tynjälän mukaan olisi minäsuuntautuneen orientaation poissaolo. Silloin henkilö kykenee keskittymäåän omaan suoritukseensa ajattelematta ulkoisia odotuksia ja tarkkailematta kaiken aikaa omaa toimintaansa. Tärkeää on arviointinäkökulmasta tällöin yksilöllisen edistymisen seuraaminen ja sen korostaminen, että virheetkin ovat osa oppimisprosessia. Virheissä ei ole mitään hävettävää ja yrittämistä pitää arvostaa. Arviointi, joka tarjoaa informaatiota oppilaan edistymistä, tukee oppimisorientaation kehittymistä.
5. Kun opiskelen, yritän yleensä ensin muodostaa kokonaiskuvan asioista holistisen hahmotustavan tavoin. Luen ja ryhmittelen asioita palaamalla välillä kertaamaan samaan ryhmään kuuluvat tärkeät pointit. Koen pintasuuntautuneen prosessointitavan olevan mulle haastavaa, koska minun on vaikea muistaa paljon yksityiskohtia tietyssä järjestyksessä. Paljon helpompaa minulle on muodostaa kokonaiskuva asioista syväsuuntautumisen tavoin: yritän etsiä, mikä on tekstin pointti, miten asiat liittyvät toisiinsa tai elämääni, ja miten kyseisen asian opiskelu auttaa minua saavuttamaan tavoitteitani.
Syväsuuntautuneisuudestani huolimatta Tynjälän tapa esitellä oppimistyylit ja -strategiat, lähestymistavat ja orientaatiot on kyllä erittäin epäselvä ja eri nimitysten ryhmittely on haastavaa. Tämän perusteella voisin siis sanoa, että olen usein hieman kriittinen - minulla vaikuttaisi olevan vahvaa merkitysorientaatiota. Siihen liittyen yritän myös ymmärtää asioiden keskeisiä merkityksiä, muodostan kokonaisuuksia, mutta en muista helposti yksityiskohtia. Tynjälän kuvaus: "usein nämä opiskelijat olivat myös kriittisiä, esittivät kysymyksiä ja muodostivat omia mielipiteitä asioista" kuvaa täydellisesti minua.
Aikataulujen tiedostaminen on muuttanut toimintaani toisinaan enemmän toistamisorientaation suuntaan, mutta parhaimmillani suhtaudun tekstiin hyvin henkilökohtaisella otteella. Joskus voisi jopa sanoa, että tutkintosuuntautuminen tai toistamisorientaatio voisi tehdä välillä hyvää, jotta pääsisin eteenpäin opinnoissani enkä jäisi vaatimaan itseltäni täydellistä suoritusta jokaisesta pienestä tehtävästä.
Koulutusorientaatioista lukeminen oli erittäin mielenkiintoista. Minulla on melko heikko ulkoinen ammatillinen orientaatio, mutta olen joutunut vahvistamaan sitä, jotta toimeentuloni olisi tulevaisuudessa turvatumpaa. Sisäinen ammatillinen orientaatio on pääasiassa melko vahvaa, koska haluan olla hyvä siinä, mitä tulen tekemään. Haluan ehdottomasti saavuttaa parhaan mahdollisen ammattitaidon.
Akateemista orientaatiota en tunnista juurikaan, mutta sen sijaan persoonallista orientaatiota riittää kyllä. Minulle on tyypillistä halu kehittyä ihmisenä ja oppia aina lisää uusista asioista. Suurin ahaa-elämys Tynjälältä oli kuitenkin sosiaalisen orientaation sanoittaminen. Nyt ymmärrän niitä oppilaita, joiden mielestä koulussa on tärkeintä "hyvä porukka" ja jotka suhtautuvat kouluun ensisijaisesti sosiaalisena tilanteena. Minulle opiskeltavilla asioilla on kuitenkin hyvin paljon merkitystä, koska olen tiedonjanoinen.
Uskon, että minulla on taipumusta sovaltamissuuntautuneisuuteen, koska kaikkein helpoiten mieleeni painuvat asiat, joilla on yhteys omaan elämääni ja joita voin soveltaa omaan elämääni. Konkreettiset asiat ovat ihania opiskeltavia, koska ne ovat yleensä helposti sovellettavia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti