Tehtävä 1.1B, osatehtävä 3

Tehtävänäni on kuvata jokin hyvä oppimiskokemus omasta elämästäni ja analysoida sitä oppimiskäsitysten viitekehyksessä. Koen yllättävää haasteellisuutta oman hyvän oppimiskokemuksen kuvaamisessa. Tapani oppia asioita on niin kokonaisvaltainen ja yksittäinen tieto liittyy olemassaoleviin tietorakenteisiini niin kiinteästi, etten pysty erottamaan mitään järkevää yksittäistä osatilannetta, jonka voisin sanoa olevan hyvä oppimiskokemus. Esittelen kuitenkin erään hyvän oppimiskokemuksen kaltaisen muistorykelmäni. 

Kaikki tapahtui ollessani lukiossa. Siellä biologian ja maantiedon opettajani oli erittäin voimakas persoona, tulenpalavasti omistautunut alalleen ja intohimoinen tutkija. Hän opetti minulle erityisen hyvin sen ristiriidan, että ihminen on vain eläin eläinten joukossa, mutta samalla sellainen eläin, joka voi kontrolloida toimintaansa. Puhuimme väestönkasvusta, ja hänen mielestään lasten hankkiminen on itsekästä ja julmaa, mutta eläiminä lisääntyminen kuuluu lajityypilliseen käyttäytymiseen. Ihmisellä, kuten muillakin eläimillä, on oikeus lajityypilliseen käyttäytymiseen, mutta koska tiedostamme tekojemme seuraukset, meidän pitäisi kyetä ottamaan aiheuttamamme ongelma haltuun. 

Tämä informaatio iskeytyi tajuntaani lähtemättömästi. Kenties siksi, että henkilökohtainen historiani sisältää suurperheitä sukupolvesta toiseen, ja koska olin tuolloin uskonnollisista syistä ehkäisykielteinen. Päässäni lähti pyörimään valtavan isot pyörät. Käsittelin väestönkasvun ja yksilön oikeuden lajityypilliseen toimintaan välistä ristiriitaa ja koko maailmankuvani kääntyi ja vääntyi ja muotoutui uudestaan. Aikaisemmin olin ajatellut, että minusta tulee suurperheen vanhempi, vailla mitään kyseenalaistusta. Nyt jouduin tuomaan tämän skeeman rinnalle skeeman väestönkasvusta ja vastuullisesta lisääntymisestä, joka soti edellistä skeemaa vastaan ankarasti.

Opetus tämän opettajan kursseilla oli monipuolista. Välillä opettaja laittoi meidät keskustelemaan näkemyksistämme, välillä hän paukutti näkemyksiään päihimme värikkäällä ja tuomiopäivää enteilevällä kielellä. Välillä hän jakoi meidät ryhmiin, laittoi meidät pelaamaan luottamuspeliä tai järjesti yllättäviä pistokokeita. Parhaiten mieleeni ovat ehkä jääneet hänen henkilökohtaiseen elämäänsä liitetyt esimerkit. Muun muassa tästä väestönkasvun ongelmasta hän kertoi omakohtaisesti, että on ollut aivan hillittömän itsekäs hankkiessaan kaksi lasta, ja pohdimme yhdessä valinnan monia puolia. Ihmisen itsehillintäkykyä hän demonstroi värikkäällä mielikuvalla siitä, millainen olisi teini-ikäisten punapeppupaviaanien biologiantunti, jos naaraat sattuisivat olemaan kiimassa. Tämänkaltainen järjestäytynyt yhteiskunta ei olisi mahdollinen, jos koiraat menisivät täysin sekaisin naaraiden ovulaation tähden. Hänen mukaansa tämä salattu ovulaatio on yksi ihmiskunnan erityisominaisuuksista muihin lajeihin nähden.

Tarkastellessani tätä oppimiskokemusta behavioristisesta ja konstruktivistisen oppimisnäkemyksen kautta kykenen näkemään siinä elementtejä molemmista. Jonkin verran opettaja lähinnä kaatoi tietoa oppilaisiin ja toivoi, että se pysyy siellä. Myöskin behavioristisesta näkökulmasta ajatellen voisi ehkä ajatella, että päätökseni irtautua ehkäisykielteisestä lahkosta ja rajoittaa lastensaamista on onnistunut reaktio ärsykkeeseen opettaa huolta väestönkasvusta. 

En muista, opettiko opettaja behavioristisesti huolen väestönkasvusta olevan absoluuttinen fakta vai sosiaalinen konstruktio, johon vain ihmiset yleisesti ottaen uskovat. Joka tapauksessa hän itse uskoi sanomaansa täydellisesti ja tietynlainen absoluuttinen ehdottomuus oli hänelle luontaista. Voimme tietysti kysyä, ovatko numeeriset luonnontieteet joka tapauksessa käsiteltävissä enimmäkseen melko absoluuttisina faktoina, mutta konstruktivistisen ajattelutavan mukaisesti opettajan olisi kuitenkin täytynyt ehkä antaa myös ajatuksiimme tilaa sille, että tieto on alati muuttuvaa. (Mistä tuleekin mieleeni, että yhteiskuntaopin opettaja jaksoi aina kehottaa meitä kyseenalaistamaan ja muodostamaan oman mielipiteemme. Aika konstruktivistista, etten sanoisi.)

Konstruktivistista näkemystä tukevaa biologian opettajani opetuksessa oli opetuksen monipuolisuus, erilaiset ryhmätehtävät, kilpailut ja opetustavat. Konstruktivistisen oppimisnäkemyksen mukaan ihminen oppii paremmin, jos asiaa tarkastellaan usealla eri tavalla eri suunnista. Muistan meidän tehneen niin. Värikkäät mielikuvat ja idea istuttaa lisääntymisvaisto suoraan luokkahuoneeseen paviaaniesimerkillä kuuluu myös konstruktivismin piiriin: henkilökohtaiseen elämään linkittäminen vahvistaa oppimista.
Henkilökohtaisesti omasta näkökulmastani konstruktivistista oppimisessani oli tapa, jolla jouduin kyseenalaistamaan vanhat skeemani lisääntymisestä ja muodostamaan uudet. Tämä akkommodaatio on luultavasti aiheuttanut sen, että tämä kyseinen opittava asia on jäänyt mieleeni näin voimakkaasti. Iso osa ajatteluani muuttui ja se muutos alkoi tuossa luokkahuoneessa. En tiedä, opettiko opettaja enemmän konstruktivistisesti vai behavioristisesti, mutta minä ainakin konstruktoin tiedon omaan henkilökohtaiseen elämääni ja sisäisiin malleihini; rytinällä ja kivulla, mutta sisäistin tiedon lopulta.