Tehtävä 1.1B, osatehtävät 6 ja 7

6. Tilannesidonnaisen oppimisen teorian mukaan yksilön oppimista ei voida tarkastella sosiaalisesta kontekstista irrotettuna. Tämä teoria peräänkuuluttaa perinteistä kisällioppimista. Nykyopetuksessa ajatellaankin enemmän niin, että yhteistoiminta ja vuorovaikutus oppimisessa tekee oppimisesta enemmän todelliseen elämään kytkettävää.
Itse koen ryhmätyöskentelyn monimutkaiseksi toiminnaksi, joka on parhaimmillaan hedelmällistä ja pahimmillaan fiasko. Jos ryhmän jäsenten välillä on jo aikaisempia kaunoja tai jotkin ryhmän jäsenet ovat hyvin kaukana toisistaan tietotaidollisesti tai tavoitteellisesti, ryhmässä oppiminen on enemmänkin kaunis korulause, joka peittelee todellista syytä: kustannuksia. Enimmäkseen ryhmässä oppiminen on kuitenkin mielestäni tärkeää ja toimivaa, kunhan ryhmän muodostustuksen vaikeus ja mahdolliset ristiriidat on mahdollista nostaa ulkopuolisen asiantuntijan kanssa puheeksi. Oppiminen on erilaista, mutta enemmän tosielämään perustuvaa ryhmässä.

7. Olen oppinut tässä tehtävässä tiedonkäsityksistä, oppimiskäsityksistä, motivaatiosta, oppimistyyleistä ja oppimisen tilannesidonnaisuudesta. Olen oppinut itsestäni oppijana, kykenen ehkä paremmin ohjaamaan toimintaani haluamaani suuntaan ja pystyn analysoimaan oppimistapaani.

Tehtävä 1.1B, osatehtävät 4 ja 5

4. On kiinnostavaa tarkkailla motivaatioteorioita suhteessa omiin kokemuksiini erilaisissa opetustilanteissa.  Tynjälän (Oppiminen tiedon rakentamisena, 1999) perusteella vaikuttaa siltä, että behavioristisesta näkökulmasta oma motivaationi on yleensä kytkeytynyt sosiaalisen palautteen saamiseen, joten minulla on voimakas ulkoinen motivaatio. Jos on mahdollista saada sosiaalista palautetta, motivaationi on parempi. Sisäinen motivaationi on toisinaan vaihtelevaa ja impulssiivista, mikä tekeekin elämästä usein no - vaihtelevaa ja impulssiivista.
Sosiokognitiivisesta näkökulmasta minulla on voimakas uskomus siitä, etten useinkaan pysty suoriutumaan tehtävistä kovin hyvin tai vaikuttamaan toiminnan lopputulokseen. Yleensä kuitenkin tavoitteet ovat korkealla ja olen kiinnostunut monenlaisista asioista. Ristiriita näyttää ilmeiseltä.
Suoritusmotivaatioteorian viitekehykseen peilaten omassa elämässäni usein pienemmissä tehtävissä onnistumisen toive on korkeammalla kuin epäonnistumisen pelko. Mutta erityisesti itsenäisissä, laajoissa tehtävissä epäonnistumisen pelko on suuri, jolloin alan toimia välttämismotivaation ohjaamana, juuri kuten Tynjälä kirjoittaa.  Olen jopa jättänyt lukion kesken aikoinaan toisen vuoden keväällä, koska epäonnistumisen pelko ylioppilaskirjoituksissa oli niin suuri (eikä se perustunut edes faktoihin, koska pärjäsin lukiossa kuitenkin ihan hyvin).
Attribuutioteorian mukaan ihminen antaa selityksiä toisten ihmisten motiiveista ja omien onnistumisten tai epäonnistumisten syistä. Minä selitän usein omaa epäonnistumistani kielten oppimisessa "huonolla kielipäällä", jolloin pidän oman kyvykkyyden puutetta keskeisenä ongelmana. Kun taas esimerkiksi minua kiinnostavien aineiden: biologian, psykologian tai uskonnon kokeessa epäonnistuminen johtuu mielestäni harjoittelun puutteesta. Huonoa tuuria harvemmin syytän, vaan yleensä näen vian lähinnä perusominaisuuksissani tai harjoittelun määrässä. On mielenkiintoista ajatella, että kokemukseni huonosta kielipäästä on ehkä aiheuttanut sen, että alistun tilanteeseen ja lakkaan herkästi yrittämästä, jolloin huonon kielipään idea edelleen vahvistuu. Tynjälän mainitsema ns. opittu avuttomuus (learned helplessness) sosiokognitiivisessa teoriassa resonoi valitettavasti myös omaan elämääni. Esimerkiksi sointudiktaatin edessä musiikin teorian tunnilla vajoan välittömästi tuohon tilaan enkä kykene edes yrittämään, koska koen yrittämisen turhaksi.
Tavoiteorientaatioteorioiden mukaan henkilö tulkitsee tilanteita ja toimii niissä henkilökohtaisten tavoitteiden mukaan. Tehtäväsuuntautunut henkilö kiinnittää huomiota ensisijaisesti tehtävään ja sen sisältöön. Tunnistan tämän tilan lukion biologian tunneilta, joilla esimerkiksi perinnöllisyysbiologia kiinnosti minua valtavasti. Toisaalta niillä tunneilla oli vahvasti läsnä mm. oppilaiden koemenestyksen sijoittaminen Gaussin käyrälle ja oli tosi motivoivaa päästä huippujen joukkoon. Niillä tunneilla olin sekä tehtävä- että suoritusorientoitunut.
Välttämisorientaatio: oman minän suojelu ja epäonnistumisen pelko, on tuttua vieraan kielen esitelmän lähestyessä. Välttelen viimeiseen asti tehtävään ryhtymistä, toivon tulevani kipeäksi ja jopa harkitsen kurssin jättämistä kesken. Käännyn pahimmillani minäsuuntautuneeksi, kuten ylioppilaskirjoitusten lähestyessä tapahtui. Jätin lukion kesken, koska tärkeää oli suojella omaa minää kirjoituksiin liittyvältä paineelta ja mahdolliselta epäonnistumiselta.
Sosiaalinen riippuvuussuuntautuneisuus on ollut ehkä yksi näkyvimmistä piirteistäni kuitenkin opiskeluissani. Erityisesti koen, että oppisisältöjen hallinta on ollut minulle ensisijaisesti väline sosiaalisen hyväksynnän (erityisesti opettajan hyväksynnän) saavuttamiseen. Välillä olen jopa haitallisuuteen asti riippuvainen toisilta saatuun palautteeseen, pyydän ystäviltäni mielipiteitä enkä kykene itsenäisyyteen. Tämä on melkoisen kuormittava ominaisuus, mutta on kyllä mahtavaa saada ilmiölle nimi ja toivottavasti myös välineitä päästä eteenpäin asiasta. Onneksi sosiaalinen riippuvuussuuntautuneisuus ei määrittele minua pelkästään, vaan myös terveempiä tapoja suhtautua tehtäviin on olemassa. On myös jännittävää, että opettajat ovat positiivisella palautteellaan selvästi tosiaan lisänneet esimerkiksi peruskoulussa sosiaalista riippuvuussuuntautuneisuuttani.
Flow motivaation lähteenä syntyy yleensä silloin, kun tehtävät ovat riittävän vaikeita, mutta eivät liian vaikeita. Flow syntyy silloin, kun henkilö uppoutuu tehtäväänsä niin, että aika ja paikka katoavat. Voin sanoa, että olen flow'takin kokenut usein, mutta sen ylläpitäminen tai synnyttäminen omasta toiveesta on hyvin vaikeaa. Siihen ei voi oikein perustaa oppimistaan, koska usein on tehtävä asioita, vaikka flow-tilaa ei syntyisikään.
Virtauskokemukselle otollista Tynjälän mukaan olisi minäsuuntautuneen orientaation poissaolo. Silloin henkilö kykenee keskittymäåän omaan suoritukseensa ajattelematta ulkoisia odotuksia ja tarkkailematta kaiken aikaa omaa toimintaansa. Tärkeää on arviointinäkökulmasta tällöin yksilöllisen edistymisen seuraaminen ja sen korostaminen, että virheetkin ovat osa oppimisprosessia. Virheissä ei ole mitään hävettävää ja yrittämistä pitää arvostaa. Arviointi, joka tarjoaa informaatiota oppilaan edistymistä, tukee oppimisorientaation kehittymistä.

5. Kun opiskelen, yritän yleensä ensin muodostaa kokonaiskuvan asioista holistisen hahmotustavan tavoin. Luen ja ryhmittelen asioita palaamalla välillä kertaamaan samaan ryhmään kuuluvat tärkeät pointit. Koen pintasuuntautuneen prosessointitavan olevan mulle haastavaa, koska minun on vaikea muistaa paljon yksityiskohtia tietyssä järjestyksessä. Paljon helpompaa minulle on muodostaa kokonaiskuva asioista syväsuuntautumisen tavoin: yritän etsiä, mikä on tekstin pointti, miten asiat liittyvät toisiinsa tai elämääni, ja miten kyseisen asian opiskelu auttaa minua saavuttamaan tavoitteitani.
Syväsuuntautuneisuudestani huolimatta Tynjälän tapa esitellä oppimistyylit ja -strategiat, lähestymistavat ja orientaatiot on kyllä erittäin epäselvä ja eri nimitysten ryhmittely on haastavaa. Tämän perusteella voisin siis sanoa, että olen usein hieman kriittinen - minulla vaikuttaisi olevan vahvaa merkitysorientaatiota. Siihen liittyen yritän myös ymmärtää asioiden keskeisiä merkityksiä, muodostan kokonaisuuksia, mutta en muista helposti yksityiskohtia. Tynjälän kuvaus: "usein nämä opiskelijat olivat myös kriittisiä, esittivät kysymyksiä ja muodostivat omia mielipiteitä asioista" kuvaa täydellisesti minua.
Aikataulujen tiedostaminen on muuttanut toimintaani toisinaan enemmän toistamisorientaation suuntaan, mutta parhaimmillani suhtaudun tekstiin hyvin henkilökohtaisella otteella. Joskus voisi jopa sanoa, että tutkintosuuntautuminen tai toistamisorientaatio voisi tehdä välillä hyvää, jotta pääsisin eteenpäin opinnoissani enkä jäisi vaatimaan itseltäni täydellistä suoritusta jokaisesta pienestä tehtävästä.
Koulutusorientaatioista lukeminen oli erittäin mielenkiintoista. Minulla on melko heikko ulkoinen ammatillinen orientaatio, mutta olen joutunut vahvistamaan sitä, jotta toimeentuloni olisi tulevaisuudessa turvatumpaa. Sisäinen ammatillinen orientaatio on pääasiassa melko vahvaa, koska haluan olla hyvä siinä, mitä tulen tekemään. Haluan ehdottomasti saavuttaa parhaan mahdollisen ammattitaidon. 
Akateemista orientaatiota en tunnista juurikaan, mutta sen sijaan persoonallista orientaatiota riittää kyllä. Minulle on tyypillistä halu kehittyä ihmisenä ja oppia aina lisää uusista asioista. Suurin ahaa-elämys Tynjälältä oli kuitenkin sosiaalisen orientaation sanoittaminen. Nyt ymmärrän niitä oppilaita, joiden mielestä koulussa on tärkeintä "hyvä porukka" ja jotka suhtautuvat kouluun ensisijaisesti sosiaalisena tilanteena. Minulle opiskeltavilla asioilla on kuitenkin hyvin paljon merkitystä, koska olen tiedonjanoinen.
Uskon, että minulla on taipumusta sovaltamissuuntautuneisuuteen, koska kaikkein helpoiten mieleeni painuvat asiat, joilla on yhteys omaan elämääni ja joita voin soveltaa omaan elämääni. Konkreettiset asiat ovat ihania opiskeltavia, koska ne ovat yleensä helposti sovellettavia.

Tehtävä 1.1B, osatehtävä 3

Tehtävänäni on kuvata jokin hyvä oppimiskokemus omasta elämästäni ja analysoida sitä oppimiskäsitysten viitekehyksessä. Koen yllättävää haasteellisuutta oman hyvän oppimiskokemuksen kuvaamisessa. Tapani oppia asioita on niin kokonaisvaltainen ja yksittäinen tieto liittyy olemassaoleviin tietorakenteisiini niin kiinteästi, etten pysty erottamaan mitään järkevää yksittäistä osatilannetta, jonka voisin sanoa olevan hyvä oppimiskokemus. Esittelen kuitenkin erään hyvän oppimiskokemuksen kaltaisen muistorykelmäni. 

Kaikki tapahtui ollessani lukiossa. Siellä biologian ja maantiedon opettajani oli erittäin voimakas persoona, tulenpalavasti omistautunut alalleen ja intohimoinen tutkija. Hän opetti minulle erityisen hyvin sen ristiriidan, että ihminen on vain eläin eläinten joukossa, mutta samalla sellainen eläin, joka voi kontrolloida toimintaansa. Puhuimme väestönkasvusta, ja hänen mielestään lasten hankkiminen on itsekästä ja julmaa, mutta eläiminä lisääntyminen kuuluu lajityypilliseen käyttäytymiseen. Ihmisellä, kuten muillakin eläimillä, on oikeus lajityypilliseen käyttäytymiseen, mutta koska tiedostamme tekojemme seuraukset, meidän pitäisi kyetä ottamaan aiheuttamamme ongelma haltuun. 

Tämä informaatio iskeytyi tajuntaani lähtemättömästi. Kenties siksi, että henkilökohtainen historiani sisältää suurperheitä sukupolvesta toiseen, ja koska olin tuolloin uskonnollisista syistä ehkäisykielteinen. Päässäni lähti pyörimään valtavan isot pyörät. Käsittelin väestönkasvun ja yksilön oikeuden lajityypilliseen toimintaan välistä ristiriitaa ja koko maailmankuvani kääntyi ja vääntyi ja muotoutui uudestaan. Aikaisemmin olin ajatellut, että minusta tulee suurperheen vanhempi, vailla mitään kyseenalaistusta. Nyt jouduin tuomaan tämän skeeman rinnalle skeeman väestönkasvusta ja vastuullisesta lisääntymisestä, joka soti edellistä skeemaa vastaan ankarasti.

Opetus tämän opettajan kursseilla oli monipuolista. Välillä opettaja laittoi meidät keskustelemaan näkemyksistämme, välillä hän paukutti näkemyksiään päihimme värikkäällä ja tuomiopäivää enteilevällä kielellä. Välillä hän jakoi meidät ryhmiin, laittoi meidät pelaamaan luottamuspeliä tai järjesti yllättäviä pistokokeita. Parhaiten mieleeni ovat ehkä jääneet hänen henkilökohtaiseen elämäänsä liitetyt esimerkit. Muun muassa tästä väestönkasvun ongelmasta hän kertoi omakohtaisesti, että on ollut aivan hillittömän itsekäs hankkiessaan kaksi lasta, ja pohdimme yhdessä valinnan monia puolia. Ihmisen itsehillintäkykyä hän demonstroi värikkäällä mielikuvalla siitä, millainen olisi teini-ikäisten punapeppupaviaanien biologiantunti, jos naaraat sattuisivat olemaan kiimassa. Tämänkaltainen järjestäytynyt yhteiskunta ei olisi mahdollinen, jos koiraat menisivät täysin sekaisin naaraiden ovulaation tähden. Hänen mukaansa tämä salattu ovulaatio on yksi ihmiskunnan erityisominaisuuksista muihin lajeihin nähden.

Tarkastellessani tätä oppimiskokemusta behavioristisesta ja konstruktivistisen oppimisnäkemyksen kautta kykenen näkemään siinä elementtejä molemmista. Jonkin verran opettaja lähinnä kaatoi tietoa oppilaisiin ja toivoi, että se pysyy siellä. Myöskin behavioristisesta näkökulmasta ajatellen voisi ehkä ajatella, että päätökseni irtautua ehkäisykielteisestä lahkosta ja rajoittaa lastensaamista on onnistunut reaktio ärsykkeeseen opettaa huolta väestönkasvusta. 

En muista, opettiko opettaja behavioristisesti huolen väestönkasvusta olevan absoluuttinen fakta vai sosiaalinen konstruktio, johon vain ihmiset yleisesti ottaen uskovat. Joka tapauksessa hän itse uskoi sanomaansa täydellisesti ja tietynlainen absoluuttinen ehdottomuus oli hänelle luontaista. Voimme tietysti kysyä, ovatko numeeriset luonnontieteet joka tapauksessa käsiteltävissä enimmäkseen melko absoluuttisina faktoina, mutta konstruktivistisen ajattelutavan mukaisesti opettajan olisi kuitenkin täytynyt ehkä antaa myös ajatuksiimme tilaa sille, että tieto on alati muuttuvaa. (Mistä tuleekin mieleeni, että yhteiskuntaopin opettaja jaksoi aina kehottaa meitä kyseenalaistamaan ja muodostamaan oman mielipiteemme. Aika konstruktivistista, etten sanoisi.)

Konstruktivistista näkemystä tukevaa biologian opettajani opetuksessa oli opetuksen monipuolisuus, erilaiset ryhmätehtävät, kilpailut ja opetustavat. Konstruktivistisen oppimisnäkemyksen mukaan ihminen oppii paremmin, jos asiaa tarkastellaan usealla eri tavalla eri suunnista. Muistan meidän tehneen niin. Värikkäät mielikuvat ja idea istuttaa lisääntymisvaisto suoraan luokkahuoneeseen paviaaniesimerkillä kuuluu myös konstruktivismin piiriin: henkilökohtaiseen elämään linkittäminen vahvistaa oppimista.
Henkilökohtaisesti omasta näkökulmastani konstruktivistista oppimisessani oli tapa, jolla jouduin kyseenalaistamaan vanhat skeemani lisääntymisestä ja muodostamaan uudet. Tämä akkommodaatio on luultavasti aiheuttanut sen, että tämä kyseinen opittava asia on jäänyt mieleeni näin voimakkaasti. Iso osa ajatteluani muuttui ja se muutos alkoi tuossa luokkahuoneessa. En tiedä, opettiko opettaja enemmän konstruktivistisesti vai behavioristisesti, mutta minä ainakin konstruktoin tiedon omaan henkilökohtaiseen elämääni ja sisäisiin malleihini; rytinällä ja kivulla, mutta sisäistin tiedon lopulta.

Tehtävä 1.1B, osatehtävät 1 ja 2

1. Kirjoitelmassani määrittelin oppimisen näin: "Sana oppiminen tarkoittaa minulle tiedon sisäistämistä." ja lisäksi "sitä prosessia, kun ihminen saa tiedon, käsittelee sen ja saa sen työmuistiin. Työmuistista osa asioista tallentuu pysyvään muistiin, ja vasta sinne päätyviä asioita voi sanoa varsinaisesti opituiksi." Uskoakseni kirjasta Oppiminen tiedon rakentamisena (Tynjälä, 1999) kuvaa parhaiten oppimiskäsitys 4. Oppiminen on asioiden ymmärtämistä. Tällaisessa oppimiskäsityksessä oppiminen nähdään ihmisen kehittymisenä tai oppijan ajattelun ja toiminnan muuttumisena, transformaationa.
2.  a) Esseessäni olen käsitellyt seuraavia kirjassa mainittuja oppimisen taustatekijöitä: oppimistapa, persoonallisuus, aikaisemmat tiedot, opetussuunnitelma ja opetusmenetelmät. Esseestäni puuttuvat oppimisen taustatekijät kyvyt, älykkyys, kotitausta, oppiaine ja opettaja.
   b) Olen kuvannut oppijan toimijuudesta ensinnäkin oppijan omia havaintoja ja tulkintoja. Olen kuvannut omaa oppimistapaani ja omia oppimiseen liittyviä haasteitani, jotka varmasti vaikuttavat siihen, kuinka hyvin pystyn oppimaan. Koska en usko muistavani asioita helposti, en ehkä edes yritä muistaa asioita tehokkaasti.
   Olen kuvannut motiivin olevan tärkeä osa oppijan toimintaa. Lisäksi analysoin perusteellisesti oppimistyylejä ja muististrategioita. Metakognitiivista toimintaa en kuvannut, ehkäpä siksi, koska opinnoissani ei arvostella kurssisuorituksia juuri koskaan ja kurssisuoritukset perustuvat pitkälti läsnäoloon ja osallistumiseen.
   c) Oppimisen tuloksista olen maininnut käsitykset ilmiöistä (esimerkiksi sävellajissa käytettävät soinnut), taidot sekä kehämäisen palautteen takaisin havaintoihin ja tulkintoihin, mikä auttaa yhdistämään opittua entiseen tietoon.

Käsitykseni varhaisiän musiikkikasvatuksen ja taiteen soveltavan käytön opiskelusta ja oppimisesta

Sana ”oppiminen” tarkoittaa minulle tiedon sisäistämistä. Varhaisiän musiikkikasvatuksen ja taiteen soveltavan käytön opinnoissa opiskellaan paljon kokonaisvaltaisesti, mikä on mielestäni hyvä. Opimme esimerkiksi lauluja korvakuulolta, kehorytmin tukemana ja toiston kautta. Opinnoissa on painotettu vahvasti sellaista oppimistapaa, joka on jo pienelle lapselle luontainen, ja sitä kautta ihmiselle helppo tapa oppia. Opinnoissa teoria-asioita opiskellaan usein hyvin keskustelevalla, vuorovaikutteisella tavalla. Keskustelemme ryhmissä ja jaamme tietoa eri vuosikurssien kesken, mikä on mielestäni hienoa. On mielenkiintoista kuulla vanhemmilta opiskelijoilta jalostuneempia ajatuksia omasta alasta.

Uskon, että ihminen oppii parhaiten asioita, jotka ovat hänelle mielenkiintoisia ja merkityksellisiä. Siksi on tärkeää tehdä sitä, mikä kiinnostaa. Sitä oppii parhaiten. Vaikka oppiminen joskus tuottaisikin vaikeuksia, kiinnostavien asioiden eteen on valmis myös tekemään enemmän töitä oppiakseen.

On erilaisia oppijoita. Jotkut oppivat parhaiten kuulemalla, toiset lukemalla tai visuaalisesti, kolmannet kokemalla. Useimmat yhdistelevät näitä erilaisia tapoja. En ole varma, millä tavalla minä opin parhaiten. Olen aina pärjännyt koulussa melko hyvin, joten uskoakseni minulla ei ole erityisiä oppimisvaikeuksia. Muistivaikeuksia minulla sen sijaan on, ja olisi mielenkiintoista saada jotain työkaluja oman muistin vahvistamiseen. Joitakin musiikin teoriaan liittyviä sääntöjä en tunnu oppivan, en sitten millään. Luulen, että opin ne vasta käytännön elämässä, joten ehkä olen kokemalla oppija.

Eniten vaikeuksia minulle tuottaa kielen oppiminen. En tahdo muistaa uusia sanoja kovin nopeasti, ja unohdan ne taas pian. Konkretiaan yhdistettävä tieto on minulle paljon helpompaa: miten jokin asia tehdään.

Minulle henkilökohtaisesti on hyvin tärkeää kuunnella ja kysellä, jotta opin. Yritän aina yhdistää uuden tiedon vanhaan tietoon, ja siihen usein opettajan kanssa keskustelu toimii apuna.

Oppiminen tarkoittaa sitä prosessia, kun ihminen saa tiedon, käsittelee sen ja saa sen työmuistiin. Työmuistista osa asioista tallentuu pysyvään muistiin, ja vasta sinne päätyviä asioita voi sanoa varsinaisesti opituiksi.
Muistia vahvistaa hyvä ja säännöllinen uni, omega3-rasvahapot ja terveellinen ruoka, liikunta ja luovat muistitekniikat. Asioihin voi liittää muistisääntöjä, esim. muistan närästyslääkkeeni nimen nyt, kun nimessä on sana ”soma” ja perässä c. C tarkoittaa 100, joten siinä on taas yksi tapa muistaa yksi kirjain.

Aivoissa tieto käsitellään etuotsalohkoissa, joista se siirtyy aivokuorelle muistiin. Hippokampuksella on ehkä jotain tekemistä muistin kanssa. Mitä alkeellisemmista taidoista on kyse, sen syvemmällä aivoissa tieto sijaitsee. Uloimmalla aivokuorella sijaitsevat ihmiselle tyypilliset tiedot ja taidot, joita ei muilta eliöiltä löydy.

Musiikkipedagogin opinnoissani joudun muistamaan paljon musiikin teoriaan, musiikkiliikuntaan, äänenkäyttöön, soittamiseen ja pedagogiaan liittyvää tietoa. Musiikkiliikuntaan liittyvä tieto on helpoin muistaa, koska sitä opitaan niin kokonaisvaltaisesti. Kaikkia asioita on helpoin oppia, jos niitä saa soveltaa käytännössä. Esimerkiksi sävellajissa käytettäviä yleisiä sointuja opin parhaiten säveltämällä.
Observoiminen on yksi tärkeä osa musiikkipedagogin opintoja. Siinä voi jo ensimmäisestä opiskeluvuodesta lähtien toista ihmistä tarkkailemalla peilata opittua ja oppia samalla lisää musiikkipedagogin työstä ja erilaisista työskentelymenetelmistä. Kun palaa observoinnista takaisin kouluun, voi yhdistää siellä opitun taas uuteen koulussa opittavaan asiaan, mikä tehostaa muistamista. Observoinnissa myös keskustelu observoinnin jälkeen auttaa ymmärtämään ja oppimaan yksityiskohtia.

Omat soitto- ja laulutunnit ovat myös tärkeä osa musiikkipedagogiksi kasvamista. Siinä itse on oppijan roolissa ja kaiken aikaa observoi opettajaansa. Mutta myös oppii paremmaksi instrumenteissaan, jotta pystyy parempiin tuloksiin myös muissa opinnoissa samaan aikaan. Omilla soitto- ja laulutunneilla opin käyttämään instrumenttia ergonomisesti ja oikein, mikä on erittäin tärkeä asia oppia, jotta siirrän vain hyvää mallia eteenpäin. 

Pedagoginen osaamiseni nyt

Minusta tuntuu, että tähän asti hankkimani pedagoginen osaaminen on paperilla melko vaatimatonta. Minulla ei ole aikaisempaa kasvatustutkintoa taustalla enkä ole työskennellyt opettajana tai sitä vastaavissa tehtävissä. Nyt olen opiskellut kaksi vuotta Metropolialla musiikkipedagogin tutkinto-ohjelmassa, ja tästä olen saanut suuren osan virallisista eväistäni. 

Pääaineessani varhaisiän musiikkikasvatus ja taiteen soveltava käyttö olen oppinut kohtaamaan monipuolisesti kaiken ikäisiä oppijoita, kuitenkin painottuen lapsiin ja ikääntyneisiin. Opinnoissani olen oppinut ihmisten kohtaamisesta, mielenkiinnon herättämisestä ja ylläpitämisestä, eri-ikäisistä oppijoista ja eri oppimistavoista. Olen saanut paljon eväitä erityisesti juuri musiikkipedagogina työskentelyyn. 

Opintojeni lisäksi minulla on pedagoginen kotikoulu, jossa olen opettanut nyt 6- ja 4-vuotiaille lapsilleni satoja, tuhansia asioita. Olen rohkaissut, tukenut, jättäytynyt sivuun, toistanut, antanut palautetta, antanut aikaa, tuuppinut, rakastanut ja hyväksynyt. Olen antanut heille mahdollisuuksia oppia paljon uusia asioita omin käsin syömisestä pyörällä ajamiseen, mutta olen myös aktiivisesti opettanut heitä esimerkiksi puuttuvien äänteiden opettelussa, lukemisen ja kirjoittamisen harjoittelussa ja niin edelleen. Koen, että tämä kotikoulu on toinen tärkeä osa pedagogista osaamistani. Lapseni ovat kaksi erilaista oppijaa ja molemmilla on oma tapansa oppia. Siinä on minulle lähes rajaton uudelleen yrittämisen mahdollisuus. Jos jokin tapa opetella uutta asiaa ei ole toiminut, olen kokeillut toista. 

Opetusharjoitteluissani olen saanut palautetta siitä, että olen lämmin ja helposti lähestyttävä opettaja. Ryhmänhallinta ja oppijoiden kohtaaminen ovat kenties parasta osaamisessani. 

Koen, että olen oikein sopivassa kohtaa osaamistani juuri nyt. Osaan jo asioita, mutta otan avosylin vastaan lisää osaamista. On ihanaa, kun vähitellen kehittyy kyky sanallistaa ja analysoida omaa tekemistä. Sen myötä voin perustella valintojani muille, mutta ennen kaikkea itselleni. Tiedän, mitä teen ja miksi. Sitä on pedagoginen osaaminen.