T.2.2

Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän perusteet (ops 2017) vaikuttavat vahvasti oman opettajuuteni taustalla. Kaikki perusteet eivät ole varhaisiän musiikkikasvattajalle olennaisia, jos en työskentele musiikkioppilaitoksessa tai opetan esimerkiksi vanhuksia, mutta suurin osa on sovellettavissa kaikkiin työympäristöihin.

Lähtökohtana ovat taiteen perusopetuksen tehtävä, inhimillinen arvoperusta, yleiset tavoitteet ja kokonaisvaltainen oppimiskäsitys. Taiteen perusopetuksen tarkoituksista minua ohjaa tehtävä tarjota oppilaille mahdollisuuksia opiskella taidetta pitkäjänteisesti, päämäärätietoisesti ja omien kiinnostuksen kohteiden suuntaisesti. Nämä lähtökohdat näkyvät käytännön työssä niin, että suunnittelen opetukseen pitkäjänteisiä, vaikeustasoltaan vaihtelevia tavoitteita sekä otan opetuksen suunnittelussa ja itse opetushetkessä huomioon oppijoiden omat kiinnostuksen kohteet. 

Tarkoituksista minulle on tärkeää myös edistää taidesuhteen kehittymistä ja elinikäistä taiteen harrastamista. Käytännön työssä tarjoan erilaisia näkökulmia musiikkiin ja musiikkityyleihin, tuen taidesuhdetta oppijalle henkilökohtaisesti ja kehityksellisesti merkityksellisellä sisällöllä ja tuen taiteen siirtämistä arkielämään elinikäiseksi voimavaraksi. Mahdollisuuksien mukaan toimin myös yhteistyössä muiden taidekasvatusta antavien oppilaitosten ja tahojen kanssa. Luon myös edellytyksiä taiteen ja taidekasvatuksen kehittämiselle Suomessa osallistumalla koulutuksiin, seminaareihin ja tapahtumiin sekä esiintyen ja luoden oppimateriaalia aktiivisesti.

Taiteen perusopetuksen arvoperusteista minulle tärkeitä ovat ihmisoikeuksien, tasa-arvon, yhdenvertaisuuden ja kulttuurien moninaisuuden kunnioituksen huomioon ottaminen. Käytännössä tämä näkyy työssäni niin, että käytän pelkästään tasa-arvoista oppimateriaalia ja huomioin kaikenlaiset kulttuurit tasa-arvoisen arvokkaana. Muista arvoista minulle tärkeäitä ovat esteettisyys, eettisyys ja ekologisuus. Käytännössä valitsen monenlaista, eri tavoin esteettistä materiaalia, huomioiden aina eettisyyden. Ekologisuus on yksi taiteen perusopetuksen minulle henkilökohtaisesti näkyvimmistä arvoista, jota haluan pitää yllä siirtämällä eteenpäin ajattelumallia siitä, kuinka upea saasteeton voimavara musiikki on ihmiskunnalle.

Uusi Ops perustuu oppimiskäsitykselle aktiivisesta oppijasta. Käytännössä tämä näkyy opetuksessani niin, että oppilas vaikuttaa oppisisältöihin ja tavoitteisiinsa jopa uutta luoden saduttamisen ja sävellyttämisen kautta. Eri aistien käyttäminen sekä kehollisuus edistävät oppimista ja näkyvät myös opetukseni sisällössä ja toimintatavoissa. Oppimisen vuorovaikutteisuus näkyy jo siinä, että ohjaan pääasiassa ryhmiä, mutta myös tavoitteissani tukea vuorovaikutteista toimintaa. Uuden Opsin mukaiseen oppimiskäsitykseen kuuluu monipuolinen, myönteinen ja realistinen palaute – oppimista edistävä vuorovaikutus, joka näkyy opetuksessani elävässä hetkessä ja aina, kun vuorovaikutusta tapahtuu.

 Lisäksi opettajuuttani ohjaavat Opsin käsitys hyvästä oppimisympäristöstä ja toimintakulttuurista, opintojen laajuudesta ja rakenteesta, oppimäärän yksilöllistämisestä sekä arvioinnista. Näihin pyrin vaikuttamaan käytännössä aina, kun mahdollista. Erityisesti toimintakulttuuriin haluan vaikuttaa aktiivisella aidolla kohtaamisella, sanoittamisella ja kunnioittavalla vuorovaikutuksella sekä pyrkimyksellä tehdä töitä yhteisen toimintakulttuurin eteen. Muutan oppimisympäristöä fyysisesti, sosiaalisesti ja psyykkisesti turvalliseksi ja yksilöllistän oppimäärän vastaamaan yksilön opiskelu- ja oppimisedellytyksiä.

Opsissa käsitellään erikseen musiikin opetuksen perusteet ja mainitaan varhaisiän musiikkikasvatuksen suuntaviivat, mitkä molemmat vaikuttavat opettajuuteeni. Osan niistä olen jo maininnut. Lisäksi opettajana haluan erityisesti tukea vapautta toteuttaa itseään käyttämällä opetusmetodina yhdessä säveltämistä ja sanoittamista. Haluan auttaa oppilasta löytämään oman tapansa tehdä musiikkia tarjoamalla erilaisia tapoja aktiivisesti sekä sanoittamalla hänen kokemuksiaan tarvittaessa. Varhaisiän musiikkikasvatuksen erityisistä perusteista minulle tärkeitä ovat luovuuden, itsetunnon ja musiikillisten taitojen kehittäminen. Tuen niitä jokapäiväisessä arjessa. Tärkeimpänä pidän musiikin elämyksellisyyttä varhaisiän musiikkikasvatuksessa, mikä auttaa positiivisen voimavararepun rakentumisessa. Tarkoitus on luoda pohja elinikäiselle musiikkisuhteelle, ja jotta se olisi positiivinen, opetukseni perustuu ilolle ja hyväksynnälle.

- - - - - - - 

Ammatillisen koulutuksen reformiin on kaksi syytä: tarve uudenlaiselle osaamiselle ja ammattitaidolle sekä pienentynyt budjetti. Reformin myötä ammatillisessa koulutuksessa painotetaan enemmän työssäoppimista ja yksilöllisiä opintopolkuja. Kaikkia opiskelijoita koskee sama lainsäädäntö aikaisemman kahden eri lain sijasta. Haku ammatilliseen kouluun on mahdollista milloin vain ja jokaiselle oppijalle muodostetaan henkilökohtainen opetussuunnitelma. Tarkoituksena on myös purkaa turhaa sääntelyä ja byrokratiaa. 

Todellisuudessa opiskelija joutuu ottamaan yhä enemmän vastuuta opinnoistaan, tekemään paljon itsenäistä työtä lähiopetuksen vähentyessä. Ainakaan omissa opinnoissani työssäoppiminen ei ole lisääntynyt vaan päinvastoin vähentynyt. Olen myös lukenut lehdistä ammatillisen koulutuksen kokemuksia reformista, sekä yksi ystäväni työskentelee opettajana ammattioppilaitoksessa. 

Molemmista on jäänyt se kuva, että reformin myötä oppilaat syrjäytyvät helpommin, tipahtavat opintojen kyydistä eivätkä aina saavuta riittävää ammattitaitoa, jotta ammatissa toimiminen olisi mahdollista koulutuksen jälkeen. Lähiopetuksen vähentyessä kontakti aikuisiin, auktoriteetteihin, esikuviin, ammattilaisen malleihin vähentyy. Mahdollisuus saada apua kriisitilanteessa on heikompi, eikä opettajilla ole resursseja eikä mahdollisuuksia ottaa koppia mahdollista erityisempää tukea tarvitsevasta oppijasta. Näistä syistä olen, kuten myös useat asiantuntijat, huolissani reformin seurauksista. (Lisää: https://www.oaj.fi/ajankohtaista/uutiset-ja-tiedotteet/2018/teoria-ja-kaytanto-ovat-menneet-sekaisin--ministerio-kuunteli-amiksen-luottamusmiehia/)

Omissa Vamuka-opinnoissani pidän kuitenkin tosi upeana yhä yksilöllisemmäksi ja oppijalähtöisemmäksi mennyttä opetusta. Meille annetaan usein vapaat kädet suunnitella oman näköisiä projekteja, mikä tuo omaa muusikkoutta paremmin näkyville kaikille. Kuitenkin tämäkin vaatisi enemmän opettajan läsnäoloa, enemmän harjoittelua ja reflektiota opettajien kanssa. Lähiopetuksen määrän väheneminen ja yksilöllinen opetussuunnitelma puhuvat mielestäni ikään kuin toisiaan vastaan. Mitä hyötyä toisesta on, sen toinen kumoaa. Huolestuneena seuraankin jatkoa. Kasvaako itselleni tarpeeksi vahva ammattilaisen itsetunto? Sitä ei vielä voi tietää, mutta näin kolmannen vuoden keväällä olisin toivonut kokemuksen ja tietojen jo karttuneen sen verran, että uskaltaisin tehdä sijaisuuksia reippaasti. En kuitenkaan koe, että se onnistuisi näillä taidoilla. Toivottavasti ensi keväänä tilanne on muuttunut.

Tehtävä 2.1, Uutiset ja mielipidekirjoitus

Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten osuus vähentynyt vuodesta 2015

Espoo roikotti opettajaa 13 vuotta pätkätyösopimuksilla

Opetusministeri esittää lisää rahaa päiväkotien valvontaan

3000 oppilaan kampus vajoaa Espoossa 

Koulun hätäpoistumistiet lukittiin Vantaalla

Luin Helsingin Sanomien artikkelin, jossa opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen esittää lisää rahaa päiväkotien valvontaan. Taustalla vaikuttaa vasta julkitulleet tapaukset yksityisistä laittomista päiväkodeista ja muista päivähoidon puutteista. Suurin osa ongelmista liittyy Ankkalampi-päivähoitoyritykseen, jonka toimitusjohtajalla on kokoomustausta. Myös Touhula-päiväkodeista on ollut jatkuvasti uutisointia puutteellisista tiloista, hoitajamitoituksista ja käytänteistä. Opetus- ja kulttuuriministeriön mukaan katse kääntyy kuntiin, joilla on velvollisuus mm. tarkistaa päiväkotien tilat ja puuttua laiminlyönteihin. Opetusministeri esittää, että lisäresursseilla voitaisiin muun muassa lisätä valvontakäyntejä ja yllätystarkastuksia. 

Mielestäni on erittäin huolestuttavaa, että maassamme voi toimia laittomia päiväkoteja ja yksityiset päiväkodit ovat jatkuvasti negatiivisesti esillä mediassa. Yhteiskunnan perusta on mielestäni laadukas varhaiskasvatus, joka ehkäisee paljon ongelmia kansallisella ja yksilöllisellä tasolla. Mielestäni Opetusministeriön esitykset ovat tarpeellisia tässä tilanteessa. Koen kuitenkin, että itse ongelma on muualla kuin puutteellisessa valvonnassa. Koen, että kokoomus on itse aiheuttanut suuren osan valvonnan tarpeesta jatkuvilla varhaiskasvatuksen yksityistämisellä ja määrärahojen kiristyksellä.

Nyt olisi tietysti tarpeellista akuutisti tutkia päiväkotien toimintaa koko maassa. Mutta ennen kaikkea, mielestäni, täytyisi tehdä isoja poliittisia linjauksia, jotka estäisivät vastaavan toiminnan vastaisuudessa. Mielestäni varhaiskasvatus pitäisi siirtää takaisin julkiselle sektorille, jotta hoivayrityksiä ei voisi perustaa voittoa tavoitteleviksi yrityksiksi. Mielestäni varhaiskasvatus ei voi olla voittoa tavoittelevaa toimintaa, ei ainakaan ilman mittavia valvontoja ja säännöksiä. Julkiselle sektorille siirtämisen lisäksi varhaiskasvatuksen hoitajamääriä suhteessa lapsiin pitäisi lisätä, jotta lasten laiminlyöntejä ja yksinjättämisiä ei tapahtuisi. Hoitajat joutuvat tekemään kipeitä ratkaisuja kentällä, koska heillä ei ole riittävästi resursseja.  

T4, Erilaiset oppijat -ryhmätyön reflektio

Ryhmätyössämme tutustuimme Resonaariin ja erityisesti sen esteettömyyteen ja laulunopetukseen. Mielestäni ryhmän ilmapiiri oli rento ja huomioonottava - jokainen sai vaikuttaa omaan panokseensa ja valita kiinnostuksen kohteiden mukaan sen, mitä kävi seuraamassa. Oli tosi hienoa, että ryhmässämme oli kannustava ilmapiiri ja tehtävien jako onnistui mallikkaasti. Kokosimme ajatuksiamme google docsiin ja tutustumiset oli hoidettu sopivasti ennen joululomaa.

Esityksen yhteinen valmistelu onnistui kivasti, mutta harmillisesti esitykseen meni paljon enemmän aikaa kuin oli tarkoitus. Olisi ehkä ollut tarpeen harjoitusesittää se tai valmistella vähän enemmän yhdessä.

Eija Honkasen puheenvuorot esitysten välissä syvensivät oppimaani ja toivat lisäymmärrystä ilmiöistä. Muiden ryhmätyöt olivat kiinnostavia ja auttoivat näkemään erilaisia näkökulmia erilaisten oppijoiden maailmoihin. Erityisesti jäi mieleen esitys, jossa ryhmä oli tutustunut ongelmaisten lasten erityiskouluun. Tuntui hienolta, että musiikin tekeminen on näille vaikeasti motivoitaville oppijoille ollut niin hyvä työkalu. Musiikki on varmasti heille myös tapa ilmaista tunteitaan.

Eettinen pedagoginen ajattelu ja toiminta, tehtävä 2

Luin julkaisusta Inhimillinen tekijä, opettaja eettisenä ja ajattelevana toimijana (2005) sivut 30-35. Mielenkiintoista tekstissä oli ensinnäkin se, kuinka paljon auktoriteettia opettajalla on jo lähtökohtaisesti: perinne, asema, akateemisuus, toisinaan myös karisma ja toivottavasti moraalisuus. Mielessäni heräsi kysymys siitä, kuinka tietoisia oppijat ovat siitä, että opettajakin on vain ihminen, ja voi epäonnistua. Mietin myös sitä, kuinka vaarallista epäonnistuminen on ja millä tavoin se voi tapahtua ennen kuin kukaan kyseenalaistaa opettajan auktoriteettia. Muistan katsoneeni elokuvan Matilda (1996), jossa koulun rehtori on täysi sekopää, mutta vanhemmat ei usko oppilaiden juttuja. Elokuva on tietysti fiktiivinen, mutta siinä on tärkeä huomio. Entä, jos oppilaat eivät osaisi kyseenalaistaa opetuksen sisältöä?

Opetuksen sisältöön liittyviä huomioita tekstistä nousi myös mieleen. Moni tekstissä mainituista henkilöistä sanoi samankaltaisia asioita vähän eri tavoin, mutta mulle ehkä paras kiteytys oli Petersin (1966) ajatus: Välitetään jotain arvostettavaa hyväksytyllä tavalla. Myös Tomin (1984) ajatus: Opettaminen on moraalinen taito, ei soveltava tiede, kiteyttää ajatuksiani. Hänen mukaansa myös moraalisen hyvän tavoittelu ehkäisee vääristyneitä käytäntöjä. Tästä minulla herää kysymys: entä jos opettaja ei ole kovin taitava moraalisen hyvän tavoittelussa?
Nykyaikana ihmiskunnan arvot muuttuvat joka tapauksessa paljon. Vanhemmat opettajat opettavat tälläkin hetkellä voimakkaasti sukupuolittavalla tavalla, eikä se heidän kohdallaan ole absoluuttisesti väärin, koska he toimivat omien tietojensa ja taitojensa pohjalta. Kuitenkin yhä tasa-arvoisempi ilmapiiri olisi tärkeä saada itsestäänselväksi osaksi kasvatustieteitä, mikä on tietenkin vain minun mielipide. 

Olen samaa mieltä Hoffmanin (1996) kanssa siitä, että kasvatus on aina moraalista. Meidän täytyy yrittää siirtää tärkeinä pitämiämme arvoja mutta myös auttaa oppijoita luomaan uusia arvoja ja normeja. Kuten Hoffman toteaa, meillä ei ole moraalista varmuutta ja meidän pitää oppia tulemaan toimeen epävarmuuden kanssa. Siksi minunkin arvopohjani tulee joskus olemaan vanhentunutta tai jollain tapaa vääristynyttä. Tämän epävarmuuden kanssa täytyy oppia tulemaan toimeen. Tärkeää olisi, että opettajana pystyisin antamaan välineitä uusien, vielä parempien arvojen muodostamiseen ja pystyisin hyväksymään epävarmuuden työssäni.

Tehtävä 1.1B, osatehtävät 6 ja 7

6. Tilannesidonnaisen oppimisen teorian mukaan yksilön oppimista ei voida tarkastella sosiaalisesta kontekstista irrotettuna. Tämä teoria peräänkuuluttaa perinteistä kisällioppimista. Nykyopetuksessa ajatellaankin enemmän niin, että yhteistoiminta ja vuorovaikutus oppimisessa tekee oppimisesta enemmän todelliseen elämään kytkettävää.
Itse koen ryhmätyöskentelyn monimutkaiseksi toiminnaksi, joka on parhaimmillaan hedelmällistä ja pahimmillaan fiasko. Jos ryhmän jäsenten välillä on jo aikaisempia kaunoja tai jotkin ryhmän jäsenet ovat hyvin kaukana toisistaan tietotaidollisesti tai tavoitteellisesti, ryhmässä oppiminen on enemmänkin kaunis korulause, joka peittelee todellista syytä: kustannuksia. Enimmäkseen ryhmässä oppiminen on kuitenkin mielestäni tärkeää ja toimivaa, kunhan ryhmän muodostustuksen vaikeus ja mahdolliset ristiriidat on mahdollista nostaa ulkopuolisen asiantuntijan kanssa puheeksi. Oppiminen on erilaista, mutta enemmän tosielämään perustuvaa ryhmässä.

7. Olen oppinut tässä tehtävässä tiedonkäsityksistä, oppimiskäsityksistä, motivaatiosta, oppimistyyleistä ja oppimisen tilannesidonnaisuudesta. Olen oppinut itsestäni oppijana, kykenen ehkä paremmin ohjaamaan toimintaani haluamaani suuntaan ja pystyn analysoimaan oppimistapaani.

Tehtävä 1.1B, osatehtävät 4 ja 5

4. On kiinnostavaa tarkkailla motivaatioteorioita suhteessa omiin kokemuksiini erilaisissa opetustilanteissa.  Tynjälän (Oppiminen tiedon rakentamisena, 1999) perusteella vaikuttaa siltä, että behavioristisesta näkökulmasta oma motivaationi on yleensä kytkeytynyt sosiaalisen palautteen saamiseen, joten minulla on voimakas ulkoinen motivaatio. Jos on mahdollista saada sosiaalista palautetta, motivaationi on parempi. Sisäinen motivaationi on toisinaan vaihtelevaa ja impulssiivista, mikä tekeekin elämästä usein no - vaihtelevaa ja impulssiivista.
Sosiokognitiivisesta näkökulmasta minulla on voimakas uskomus siitä, etten useinkaan pysty suoriutumaan tehtävistä kovin hyvin tai vaikuttamaan toiminnan lopputulokseen. Yleensä kuitenkin tavoitteet ovat korkealla ja olen kiinnostunut monenlaisista asioista. Ristiriita näyttää ilmeiseltä.
Suoritusmotivaatioteorian viitekehykseen peilaten omassa elämässäni usein pienemmissä tehtävissä onnistumisen toive on korkeammalla kuin epäonnistumisen pelko. Mutta erityisesti itsenäisissä, laajoissa tehtävissä epäonnistumisen pelko on suuri, jolloin alan toimia välttämismotivaation ohjaamana, juuri kuten Tynjälä kirjoittaa.  Olen jopa jättänyt lukion kesken aikoinaan toisen vuoden keväällä, koska epäonnistumisen pelko ylioppilaskirjoituksissa oli niin suuri (eikä se perustunut edes faktoihin, koska pärjäsin lukiossa kuitenkin ihan hyvin).
Attribuutioteorian mukaan ihminen antaa selityksiä toisten ihmisten motiiveista ja omien onnistumisten tai epäonnistumisten syistä. Minä selitän usein omaa epäonnistumistani kielten oppimisessa "huonolla kielipäällä", jolloin pidän oman kyvykkyyden puutetta keskeisenä ongelmana. Kun taas esimerkiksi minua kiinnostavien aineiden: biologian, psykologian tai uskonnon kokeessa epäonnistuminen johtuu mielestäni harjoittelun puutteesta. Huonoa tuuria harvemmin syytän, vaan yleensä näen vian lähinnä perusominaisuuksissani tai harjoittelun määrässä. On mielenkiintoista ajatella, että kokemukseni huonosta kielipäästä on ehkä aiheuttanut sen, että alistun tilanteeseen ja lakkaan herkästi yrittämästä, jolloin huonon kielipään idea edelleen vahvistuu. Tynjälän mainitsema ns. opittu avuttomuus (learned helplessness) sosiokognitiivisessa teoriassa resonoi valitettavasti myös omaan elämääni. Esimerkiksi sointudiktaatin edessä musiikin teorian tunnilla vajoan välittömästi tuohon tilaan enkä kykene edes yrittämään, koska koen yrittämisen turhaksi.
Tavoiteorientaatioteorioiden mukaan henkilö tulkitsee tilanteita ja toimii niissä henkilökohtaisten tavoitteiden mukaan. Tehtäväsuuntautunut henkilö kiinnittää huomiota ensisijaisesti tehtävään ja sen sisältöön. Tunnistan tämän tilan lukion biologian tunneilta, joilla esimerkiksi perinnöllisyysbiologia kiinnosti minua valtavasti. Toisaalta niillä tunneilla oli vahvasti läsnä mm. oppilaiden koemenestyksen sijoittaminen Gaussin käyrälle ja oli tosi motivoivaa päästä huippujen joukkoon. Niillä tunneilla olin sekä tehtävä- että suoritusorientoitunut.
Välttämisorientaatio: oman minän suojelu ja epäonnistumisen pelko, on tuttua vieraan kielen esitelmän lähestyessä. Välttelen viimeiseen asti tehtävään ryhtymistä, toivon tulevani kipeäksi ja jopa harkitsen kurssin jättämistä kesken. Käännyn pahimmillani minäsuuntautuneeksi, kuten ylioppilaskirjoitusten lähestyessä tapahtui. Jätin lukion kesken, koska tärkeää oli suojella omaa minää kirjoituksiin liittyvältä paineelta ja mahdolliselta epäonnistumiselta.
Sosiaalinen riippuvuussuuntautuneisuus on ollut ehkä yksi näkyvimmistä piirteistäni kuitenkin opiskeluissani. Erityisesti koen, että oppisisältöjen hallinta on ollut minulle ensisijaisesti väline sosiaalisen hyväksynnän (erityisesti opettajan hyväksynnän) saavuttamiseen. Välillä olen jopa haitallisuuteen asti riippuvainen toisilta saatuun palautteeseen, pyydän ystäviltäni mielipiteitä enkä kykene itsenäisyyteen. Tämä on melkoisen kuormittava ominaisuus, mutta on kyllä mahtavaa saada ilmiölle nimi ja toivottavasti myös välineitä päästä eteenpäin asiasta. Onneksi sosiaalinen riippuvuussuuntautuneisuus ei määrittele minua pelkästään, vaan myös terveempiä tapoja suhtautua tehtäviin on olemassa. On myös jännittävää, että opettajat ovat positiivisella palautteellaan selvästi tosiaan lisänneet esimerkiksi peruskoulussa sosiaalista riippuvuussuuntautuneisuuttani.
Flow motivaation lähteenä syntyy yleensä silloin, kun tehtävät ovat riittävän vaikeita, mutta eivät liian vaikeita. Flow syntyy silloin, kun henkilö uppoutuu tehtäväänsä niin, että aika ja paikka katoavat. Voin sanoa, että olen flow'takin kokenut usein, mutta sen ylläpitäminen tai synnyttäminen omasta toiveesta on hyvin vaikeaa. Siihen ei voi oikein perustaa oppimistaan, koska usein on tehtävä asioita, vaikka flow-tilaa ei syntyisikään.
Virtauskokemukselle otollista Tynjälän mukaan olisi minäsuuntautuneen orientaation poissaolo. Silloin henkilö kykenee keskittymäåän omaan suoritukseensa ajattelematta ulkoisia odotuksia ja tarkkailematta kaiken aikaa omaa toimintaansa. Tärkeää on arviointinäkökulmasta tällöin yksilöllisen edistymisen seuraaminen ja sen korostaminen, että virheetkin ovat osa oppimisprosessia. Virheissä ei ole mitään hävettävää ja yrittämistä pitää arvostaa. Arviointi, joka tarjoaa informaatiota oppilaan edistymistä, tukee oppimisorientaation kehittymistä.

5. Kun opiskelen, yritän yleensä ensin muodostaa kokonaiskuvan asioista holistisen hahmotustavan tavoin. Luen ja ryhmittelen asioita palaamalla välillä kertaamaan samaan ryhmään kuuluvat tärkeät pointit. Koen pintasuuntautuneen prosessointitavan olevan mulle haastavaa, koska minun on vaikea muistaa paljon yksityiskohtia tietyssä järjestyksessä. Paljon helpompaa minulle on muodostaa kokonaiskuva asioista syväsuuntautumisen tavoin: yritän etsiä, mikä on tekstin pointti, miten asiat liittyvät toisiinsa tai elämääni, ja miten kyseisen asian opiskelu auttaa minua saavuttamaan tavoitteitani.
Syväsuuntautuneisuudestani huolimatta Tynjälän tapa esitellä oppimistyylit ja -strategiat, lähestymistavat ja orientaatiot on kyllä erittäin epäselvä ja eri nimitysten ryhmittely on haastavaa. Tämän perusteella voisin siis sanoa, että olen usein hieman kriittinen - minulla vaikuttaisi olevan vahvaa merkitysorientaatiota. Siihen liittyen yritän myös ymmärtää asioiden keskeisiä merkityksiä, muodostan kokonaisuuksia, mutta en muista helposti yksityiskohtia. Tynjälän kuvaus: "usein nämä opiskelijat olivat myös kriittisiä, esittivät kysymyksiä ja muodostivat omia mielipiteitä asioista" kuvaa täydellisesti minua.
Aikataulujen tiedostaminen on muuttanut toimintaani toisinaan enemmän toistamisorientaation suuntaan, mutta parhaimmillani suhtaudun tekstiin hyvin henkilökohtaisella otteella. Joskus voisi jopa sanoa, että tutkintosuuntautuminen tai toistamisorientaatio voisi tehdä välillä hyvää, jotta pääsisin eteenpäin opinnoissani enkä jäisi vaatimaan itseltäni täydellistä suoritusta jokaisesta pienestä tehtävästä.
Koulutusorientaatioista lukeminen oli erittäin mielenkiintoista. Minulla on melko heikko ulkoinen ammatillinen orientaatio, mutta olen joutunut vahvistamaan sitä, jotta toimeentuloni olisi tulevaisuudessa turvatumpaa. Sisäinen ammatillinen orientaatio on pääasiassa melko vahvaa, koska haluan olla hyvä siinä, mitä tulen tekemään. Haluan ehdottomasti saavuttaa parhaan mahdollisen ammattitaidon. 
Akateemista orientaatiota en tunnista juurikaan, mutta sen sijaan persoonallista orientaatiota riittää kyllä. Minulle on tyypillistä halu kehittyä ihmisenä ja oppia aina lisää uusista asioista. Suurin ahaa-elämys Tynjälältä oli kuitenkin sosiaalisen orientaation sanoittaminen. Nyt ymmärrän niitä oppilaita, joiden mielestä koulussa on tärkeintä "hyvä porukka" ja jotka suhtautuvat kouluun ensisijaisesti sosiaalisena tilanteena. Minulle opiskeltavilla asioilla on kuitenkin hyvin paljon merkitystä, koska olen tiedonjanoinen.
Uskon, että minulla on taipumusta sovaltamissuuntautuneisuuteen, koska kaikkein helpoiten mieleeni painuvat asiat, joilla on yhteys omaan elämääni ja joita voin soveltaa omaan elämääni. Konkreettiset asiat ovat ihania opiskeltavia, koska ne ovat yleensä helposti sovellettavia.

Tehtävä 1.1B, osatehtävä 3

Tehtävänäni on kuvata jokin hyvä oppimiskokemus omasta elämästäni ja analysoida sitä oppimiskäsitysten viitekehyksessä. Koen yllättävää haasteellisuutta oman hyvän oppimiskokemuksen kuvaamisessa. Tapani oppia asioita on niin kokonaisvaltainen ja yksittäinen tieto liittyy olemassaoleviin tietorakenteisiini niin kiinteästi, etten pysty erottamaan mitään järkevää yksittäistä osatilannetta, jonka voisin sanoa olevan hyvä oppimiskokemus. Esittelen kuitenkin erään hyvän oppimiskokemuksen kaltaisen muistorykelmäni. 

Kaikki tapahtui ollessani lukiossa. Siellä biologian ja maantiedon opettajani oli erittäin voimakas persoona, tulenpalavasti omistautunut alalleen ja intohimoinen tutkija. Hän opetti minulle erityisen hyvin sen ristiriidan, että ihminen on vain eläin eläinten joukossa, mutta samalla sellainen eläin, joka voi kontrolloida toimintaansa. Puhuimme väestönkasvusta, ja hänen mielestään lasten hankkiminen on itsekästä ja julmaa, mutta eläiminä lisääntyminen kuuluu lajityypilliseen käyttäytymiseen. Ihmisellä, kuten muillakin eläimillä, on oikeus lajityypilliseen käyttäytymiseen, mutta koska tiedostamme tekojemme seuraukset, meidän pitäisi kyetä ottamaan aiheuttamamme ongelma haltuun. 

Tämä informaatio iskeytyi tajuntaani lähtemättömästi. Kenties siksi, että henkilökohtainen historiani sisältää suurperheitä sukupolvesta toiseen, ja koska olin tuolloin uskonnollisista syistä ehkäisykielteinen. Päässäni lähti pyörimään valtavan isot pyörät. Käsittelin väestönkasvun ja yksilön oikeuden lajityypilliseen toimintaan välistä ristiriitaa ja koko maailmankuvani kääntyi ja vääntyi ja muotoutui uudestaan. Aikaisemmin olin ajatellut, että minusta tulee suurperheen vanhempi, vailla mitään kyseenalaistusta. Nyt jouduin tuomaan tämän skeeman rinnalle skeeman väestönkasvusta ja vastuullisesta lisääntymisestä, joka soti edellistä skeemaa vastaan ankarasti.

Opetus tämän opettajan kursseilla oli monipuolista. Välillä opettaja laittoi meidät keskustelemaan näkemyksistämme, välillä hän paukutti näkemyksiään päihimme värikkäällä ja tuomiopäivää enteilevällä kielellä. Välillä hän jakoi meidät ryhmiin, laittoi meidät pelaamaan luottamuspeliä tai järjesti yllättäviä pistokokeita. Parhaiten mieleeni ovat ehkä jääneet hänen henkilökohtaiseen elämäänsä liitetyt esimerkit. Muun muassa tästä väestönkasvun ongelmasta hän kertoi omakohtaisesti, että on ollut aivan hillittömän itsekäs hankkiessaan kaksi lasta, ja pohdimme yhdessä valinnan monia puolia. Ihmisen itsehillintäkykyä hän demonstroi värikkäällä mielikuvalla siitä, millainen olisi teini-ikäisten punapeppupaviaanien biologiantunti, jos naaraat sattuisivat olemaan kiimassa. Tämänkaltainen järjestäytynyt yhteiskunta ei olisi mahdollinen, jos koiraat menisivät täysin sekaisin naaraiden ovulaation tähden. Hänen mukaansa tämä salattu ovulaatio on yksi ihmiskunnan erityisominaisuuksista muihin lajeihin nähden.

Tarkastellessani tätä oppimiskokemusta behavioristisesta ja konstruktivistisen oppimisnäkemyksen kautta kykenen näkemään siinä elementtejä molemmista. Jonkin verran opettaja lähinnä kaatoi tietoa oppilaisiin ja toivoi, että se pysyy siellä. Myöskin behavioristisesta näkökulmasta ajatellen voisi ehkä ajatella, että päätökseni irtautua ehkäisykielteisestä lahkosta ja rajoittaa lastensaamista on onnistunut reaktio ärsykkeeseen opettaa huolta väestönkasvusta. 

En muista, opettiko opettaja behavioristisesti huolen väestönkasvusta olevan absoluuttinen fakta vai sosiaalinen konstruktio, johon vain ihmiset yleisesti ottaen uskovat. Joka tapauksessa hän itse uskoi sanomaansa täydellisesti ja tietynlainen absoluuttinen ehdottomuus oli hänelle luontaista. Voimme tietysti kysyä, ovatko numeeriset luonnontieteet joka tapauksessa käsiteltävissä enimmäkseen melko absoluuttisina faktoina, mutta konstruktivistisen ajattelutavan mukaisesti opettajan olisi kuitenkin täytynyt ehkä antaa myös ajatuksiimme tilaa sille, että tieto on alati muuttuvaa. (Mistä tuleekin mieleeni, että yhteiskuntaopin opettaja jaksoi aina kehottaa meitä kyseenalaistamaan ja muodostamaan oman mielipiteemme. Aika konstruktivistista, etten sanoisi.)

Konstruktivistista näkemystä tukevaa biologian opettajani opetuksessa oli opetuksen monipuolisuus, erilaiset ryhmätehtävät, kilpailut ja opetustavat. Konstruktivistisen oppimisnäkemyksen mukaan ihminen oppii paremmin, jos asiaa tarkastellaan usealla eri tavalla eri suunnista. Muistan meidän tehneen niin. Värikkäät mielikuvat ja idea istuttaa lisääntymisvaisto suoraan luokkahuoneeseen paviaaniesimerkillä kuuluu myös konstruktivismin piiriin: henkilökohtaiseen elämään linkittäminen vahvistaa oppimista.
Henkilökohtaisesti omasta näkökulmastani konstruktivistista oppimisessani oli tapa, jolla jouduin kyseenalaistamaan vanhat skeemani lisääntymisestä ja muodostamaan uudet. Tämä akkommodaatio on luultavasti aiheuttanut sen, että tämä kyseinen opittava asia on jäänyt mieleeni näin voimakkaasti. Iso osa ajatteluani muuttui ja se muutos alkoi tuossa luokkahuoneessa. En tiedä, opettiko opettaja enemmän konstruktivistisesti vai behavioristisesti, mutta minä ainakin konstruktoin tiedon omaan henkilökohtaiseen elämääni ja sisäisiin malleihini; rytinällä ja kivulla, mutta sisäistin tiedon lopulta.